Aitoa maistuvaa saaristolaisruokaa

Pohjakulma tarjoaa oman keittiön perinteisin reseptein valmistettuja saaristolaisherkkuja. Pitopöytä sunnuntaisin klo 11–16 maaliskuusta jouluun. Saaristolaislounas juhannuksesta elokuun puoliväliin tiistaista perjantaihin klo 11–16. Yksityistilaisuudet, ryhmät ja pitopalvelu tilauksesta ympäri vuoden.

Varmista poikkeukselliset aukiolot sivuilta www.pohjakulma.fi.

Herkkuja historiallisessa miljöössä

Rymättylän Poikon kylään vuonna 1904 rakennettu kyläkoulu on toiminut ravintolana vuodesta 1980 lähtien. Kaikki tarjottava valmistetaan omassa keittiössä perinteisin reseptein tuoreista raaka-aineista.

Tervetuloa nauttimaan:

  • runsas saaristolaispitopöytä sunnuntaisin maaliskuusta jouluun
  • saaristolaislounas kesäisin tiistaista perjantaihin
  • kotiin viemisiksi Pohjakulmassa käsin leivottuja saaristolaislimppuja

Pohjakulma on avoinna tilauksesta ryhmille ympäri vuoden. Valitse tunnelmallinen juhlapaikka häille, syntymäpäiville, tai vaikkapa yrityksen tilaisuuksiin. Tarjoilu räätälöidään aina toiveitten mukaan.

Pohjakulmassa on n. 200 asiakaspaikkaa, kesällä lisäksi käytössä katettu terassialue ja grillikatos. Vieressä sijaitsee tanssilato ohjelmaa ja tanssia varten. A-oikeudet. Iso piha-alue ja parkkipaikka. Pohjakulmassa palvellaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Ravintola Pohjakulman yhteystiedot

Rymättyläntie 1089
p. 02 252 2771
ravintola(a)pohjakulma.fi
www.pohjakulma.fi