Ruokakummit

Laura Klami

OMAVARAINEN KOTIKOKKI

Laura Klami perusti parikymppisenä ystäviensä kanssa ruokakerhon, joka toimi lähtölaukauksena ruokaharrastukselle. Intohimoisen kotikokin lempiruoka on ranskalaisen keittiön klassikko, jolla hän herkuttelee aina syntymäpäivänään.

Helsingissä lapsuutensa sekä nuoruutensa viettänyt ja kuutisen vuotta sitten Naantaliin muuttanut Laura Klami muistelee saaneensa lapsuudessa hyvin tavanomaista kotiruokaa. Erityisesti mieleen ovat jääneet mamman herkut – hänen isoäitinsä oli töissä leipomossa ja toi usein mukanaan päivän päätteeksi lakka- ja hedelmätäytekakkuja. Isoäiti oli taitava kondiittori, jonka luona oli aina tarjolla tuoretta pullaa.

– Leivoin aina välillä yhdessä mamman kanssa. Yhä edelleenkin soitan ensimmäisenä hänelle, jos vastaan tulee leipomisongelmia. Hiljattain sain häneltä apua ruisleivän valmistamisessa, Klami kertoo.

Unelmana isompi kasvihuone 

Klami innostui ruoanlaitosta parikymppisenä omaan kotiin muuttamisen myötä. Hän perusti silloin yhdessä ystäviensä kanssa ruokakerhon, jossa he valmistivat eri maiden perinneruokia. Maa valittiin kartasta sokkona, jonka jälkeen he tutustuivat sen ruokakulttuuriin ja viineihin. Tapaamisissa soi aina kullekin maalle tyypillistä musiikkia. Ruokakerho pysyi pystyssä muutaman vuoden, mutta innostus kokkaamiseen jäi. Myös Klamin puoliso on innokas ruoanlaittaja. 

Laura Klami

– Etsimme netistä yhdessä reseptejä, printtaamme niitä paperille ja laitamme pinoon odottamaan vuoroaan. Jos resepti on hyvä, arkistoimme sen talteen tulevia kokkailuja varten. On hauskaa testata erilaisia juttuja ja makumaailmoja.

Klamin perheessä ollaan ruoanlaiton suhteen omavaraisia. Sienet ja marjat poimitaan itse metsästä ja omalta kotipihalta saa noukittua esimerkiksi perunat, yrtit, omenat, mansikat, raparperit ja herneet ruoanlaittoon. Tämän vuoden uusin projekti on banaani, joka tuottaa satoa ensimmäisen kerran noin viiden vuoden päästä. Ensi vuodeksi Klami haaveilee saavansa isomman kasvihuoneen, jossa hän haluaisi testata erikoisempien sitrushedelmien kasvatusta. 

Ranskalaisen keittiön klassikko onnistuu kotonakin 

Vaikka ruoanlaitto on Klamille rakas harrastus, nauttii hän myös ravintoloissa käymisestä. Klami käy puolisonsa kanssa ulkona syömässä useamman kerran kuussa, ja usein listalta valitaan yllätysmenu. Silloin eteen tuodaan herkkuja, joita ei muuten valittaisi listalta. Niistä yritetään usein tehdä myös toisintoja kotikeittiössä.  

– Joka kesä tavoitteenamme on kiertää kaikki Naantalin ravintolat. Mielestäni on tärkeää viedä myös lapsia ulos syömään, jotta he oppivat ravintolakulttuuria. Täällä Naantalissa se on helppoa, sillä kaikki paikat ovat niin lähellä.

Klamin lempiruoka on Helsingissä sijaitsevan ravintola Lehtovaaran Coeur de filet Provençale 1952. Härän sisäfileetä, valkosipuliperunoita, valkosipulivoita ja herkkusieniä sisältävä annos on niin herkullinen, että Klami käy puolisonsa kanssa syömässä sen jokaisena syntymäpäivänään. Annosta ei ole tarjolla kovin monessa paikassa – erästä naantalilaista kotikeittiötä lukuun ottamatta.  

Laura Klami

PAIKALLISET RUOKAVINKIT TOP 5

  1. Rymättyläläiset uudet perunat
  2. Ravinteli Armas, josta saa herkullista lounasta
  3. K-Supermarket Ukko-Pekan kalatiski, josta saa aina asiantuntevaa palvelua
  4. Leila Pukeman valmistama loimulohi, jota myydään Merimaskussa Rymättyläntien ja Taattistentien risteyksessä 
  5. Naantalin Kylpylän Thai Garden -ravintola, josta saa autenttista aasialaista ruokaa
Yön yli kohotettu focaccia

LAURAN YÖN YLI KOHOTETTU FOCACCIA

(2 kpl n. 20–24 cm pyöreää focacciaa tai yksi n. 20 x 30 cm uunivuoallinen) 

4½ dl haalean lämmintä vettä
1 tl sokeria/hunajaa
4 dl durumjauhoja 
4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
4 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
yhteensä n. 1 ½ dl oliiviöljyä
sormisuolaa
kuivattua tai tuoretta rosmariinia, kirsikkatomaatteja, kalamataoliiveja, kantarelleja, fetaa tai mitä ikinä haluatkaan päälle laittaa 

Sekoita vesi, sokeri, jauhot, kuivahiiva ja suola taikinaksi. Sekoita voimakkaasti muutaman kerran niin, että taikina muovautuu yhtenäiseksi. Varsinaista vaivaamisen tarvetta ei ole. Taikina tosiaan on melko löysähkön oloinen. Laita taikina kohoamaan öljyllä voideltuun kulhoon. Peitä tuorekelmulla (jotta kulhoon ei pääse ilmaa) ja jätä huoneenlämpöön kohoamaan 8–12 tunniksi. 

Kun taikina on kohonnut öljyä sormet kevyesti ja “taittele” taikina pari kertaa. Eli ota yhdestä reunasta kiinni ja taita sen toista puolta/reunaa kohti. Käännä taikinakulho 90 astetta ja taittele taas tämä reuna vastakkaista reunaa kohti. Toista taittelu jokaiselta neljältä “reunalta”. 

Kaada taikina kohoamaan joko 20 x 30 cm uunivuokaan tai kahteen n. 20–24 cm irtopohjavuokaan. Kaada valitsemasi astian pohjalle sen verran oliiviöljyä, että vuoan pohja peittyy ohuelti sillä. Levitä oliiviöljyä myös vuoan reunoille. Nosta taikina öljytyin sormin vuokaan. Painele sormilla taikina kevyesti vuoan reunoja myöten niin, että se peittää vuoan pohjan kauttaaltaan. Taikina jää tässä vaiheessa melko ohueksi kerrokseksi (n. 1–2 cm), mutta se tulee kohoamaan reilusti paistettaessa.

Lorauta focaccian päälle oliiviöljyä sen verran, että sitä on vähän taikinan päällä jokaisessa kohdassa. Painele sormin pintaa kunnolla niin, että siihen tulee kunnolla koloja. Näin öljy uppoaa pintaa syvemmälle. Painele öljyä kauttaaltaan focacciaan. Kohota vielä uudestaan liinalla peiteltynä 1–2 tuntia. 

Kuumenna uuni 275–asteiseksi. Toisen kohottamisen jälkeen painele focaccian pintaa taas sormilla niin, että pintaan tulee koloja. Ripottele päälle sormisuolaa. Halkaise kirsikkatomaatit ja painele ne taikinan päälle. Ripottele päälle vielä rosmariinia (yhteensä n. 2 rkl tätä taikinamäärää kohden) tai mitä haluatkaan päälle laittaa. Paista uunissa 15–20 minuuttia keskitasolla tasalämmöllä. Heti paiston jälkeen sivele pinta vielä kertaalleen oliiviöljyllä. Focaccia on valmista tarjottavaksi n. 15 minuutin jäähtymisen jälkeen. 

Laura Klami on yksi Naantalin ruokakummeista. Kummit jakavat The Delicious Side Of Naantali -sivustolla ja sen sosiaalisen median kanavissa omia ruoka-, resepti-, lähiruoka- ja ravintolavinkkejään.