Kaivokatu Gospel –konsertti Naantalin kirkossa

Kaivokatu Gospel –konsertti Naantalin kirkossa to 12.7. klo 19 Naantalin kirkossa

”Hartaan kaunista ja iloisen rytmikästä” tunnelmaa lupaa Naantalin kirkkoon heinäkuun kahdestoista iltaseitsemältä musisoimaan tuleva naantalilais-turkulainen yhtye Kaivokatu Gospel. Kahden laulajan ja neljän soittajan muodostaman yhtyeen ohjelmisto koostuu mm. kauniista kotimaisista lauluista, svengaavan rytmikkäistä ja syvältä luotaavista negro spirituaaleista sekä useista maista peräisin olevista gospel- ja kansanlauluista.

Yhtyeen jäsenillä on sekä vuosikymmenten että hieman tuoreempaakin keskinäistä kokemusta yhteisestä musisoinnista, kertoo kapellimestari ja sovittaja Matti Lakari. Laulajien ja soittajien taustalta löytyy niin klassisen ja hengellisen musiikin kuin kevyen ja viihdemusiikin, jazzin, ”rautalangan”, jopa sotilasmusiikinkin koulutusta sekä pitkää keikka- ja konserttikokemusta - yhdessä ja erikseen.

Konsertin laulusolisteina toimivat naantalilainen Sirkku Lehtimäki ja turkulainen Matti Mäntylä.
Laulajille taustaa ja potkua antavat puhallintaituri Kristian Lakari, klarinetti, huilu ja saksofonit,
Timo Havia, kontrabasso, Pertti Laine rummut sekä Matti Lakari, piano. Gospelyhtyeen jäsenet tunnetaan myös Naantalissa jo pitkään toimineen, ajottain vaihtelevissakin kokoonpanoissa esiintyneen Kaivokatu Swing Bandin riveistä. Yhtyeen nimellä on yhtymäkohta luonnollisesti Naantalin Kaivokatuun, jonka varrella niin lukuisat harjoitukset vuosikymmenten kuluessa on pidetty, täsmentää Lakari.

Kaivokatu Gospelin ohjelmiston kotimaisia säveltäjiä ovat mm. Lasse Mårtenson, Heikki Sarmanto ja Juha ”Junnu” Vainio. Negro spirituaalit puolestaan ovat tyypillisiä afro-amerikkalaisia hengellisiä ja kansanlauluja. Yhtye tarjoaa sikermien muodossa myös katsauksen muidenkin maiden gospel-tyyppisiin lauluihin. Mukana on sävelmiä niin Irlannista, Israelista, Skotlannista kuin Ruotsistakin. Tuttuja säveltäjänimiä ovat lisäksi J.S. Bach sekä Franz Schubert.

Järjestäjä:
Naantalin seurakunta

Parhaat hetket, ryhmäretket