Saariston pieni rengastie pyöräillen

Saariston pieni rengastie pyöräillen

pyörävuokraus NaantalissaPyörällä saariston rengastielle

Ympäristöystävällistä kotimaanmatkailua Suomen saaristossa

Suomen ainutlaatuinen, sykähdyttävä saaristo on paikka, jossa voi hidastaa. Mielenkiintoinen tapa päästä lähelle saaristoa, merituulen tuoksuihin ja auringon säteiden hellittäväksi on ottaa alle fillari ja suunnata Pienelle Rengastielle. Tämä reitti on hieman yli 100 kilometrin mittainen ja sen voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa, esimerkiksi Nauvosta Seilin kautta Hankaan ja Naantalin halki aina Turkuun saakka. Matkan varrella kannattaa pysähtyä herkuttelemaan vaikkapa idyllisessä Naantalin vanhassa kaupungissa.

Kun varsinaista Saariston Rengastietä saa taittaa noin 250 kilometriä, on pienempi versio oikein viikonloppuunmenevä: vähän kuin saariston kulttuuri ja kauneus tiivistettynä (ehkäpä kirjaimellisestikin) hengästyttäväksi elämykseksi. Mutustele matkan varrelta tuoreita mustikoita, pulahda uimaan, viritä riippukeinu merimaisemalla ja pysähdy lautoille nauttimaan auringosta. Ja totea, että tässä se on. Kotimaanmatkailu parhaimmillaan.

Vuokraa pyörä Visit Naantalista ja koe Naantalin saaristo

Vuokraa polkupyörän muutamaksi tunniksi tai useaksi päiväksi ja tutustua Naantaliin ja upeaan saaristoon.

Valitse Visit Naantalin suunnittelemista reiteistä itsellesi sopivin ja mieluisin. Näillä reiteillä pääset näkemään ainutlaatuista ja monipuolista saaristoluontoa sekä paikallista kulttuuria kiehtovien kohteiden avautuessa reittien varrella. Voit vuokrata pyörän Naantalista, seikkailla läpi saariston ja jättää seuraavaan pisteeseen, esimerkiksi Turkuun tai Kustaviin.

Pyörävuokrauksen hinnat Visit Naantalissa 2020:

 Aika  Aikuisten  Sähköpyörä  Lasten  Pyöräkärry/Autoteline
 1 tunti  5 €    3 €  
 3 tuntia  12 €    6 €  
 6 tuntia  20 €    10 €  
 1vrk/24h  23 €    15 €  
 2 vrk  45 €  120 €  25 €  30€
 3 vrk  65 €  160 €  35 €  40 €
 4 vrk  80 €  200 € (180 €)  45 €  50 €
 5 vrk  90 €  240 € (200 €)  55 €  60 €
 6 vrk  100 €  280 € (220 €)  60 €  65 €
 1 viikko  115 €  300 € (240 €)  65 €  70 €

 

Reittiehdotuksia pyöräilijöille Naantalissa

Luonnonmaan reitti

13 km / tasainen / 1–2 h

Reitin varrella pääset näkemään suomalaista maalaisidylliä saariston sylissä. Reitti kulkee Luonnonmaan kauniissa maisemissa osittain hiekkatietä pitkin. Reitin varrella on paljon vanhoja maalaistaloja vaikuttavine pihoineen. Poikkea Haijaisten luontopolulle vaikkapa makkaranpaistoon. Reitin puolivälissä sijaitsevalla Villan tilalla voit käydä uimassa ja ihailla upeaa merimaisemaa ja loppumatka keskustaan jatkuu samaa tietä pitkin.

Luonnonmaa-Särkänsalmi

16 km / tasainen / 2-4 h

Saariston tunnelma ja idylli välittyvät tämän upean reitin varrella. Pääset tutustumaan Naantalin vanhan kaupungin ja Kuparivuoren kallioiden ohella Kultarannan Puutarhaan opastetuilla kierroksilla (s. 14) sekä Särkänsalmen sillan upeisiin saaristomaisemiin. Mikäli nälkä yllättää, Kultaranta Resort tarjoaa  lounasvaihtoehtoja. Virvokkeita voi nauttia Marinassa sijaitsevassa Bar Porho -baarissa tai Särkän kioskilla, josta voit kääntyä takaisin kohti keskustaa. Reitillä ei ole suuria korkeuseroja, joten reitti sopii kaikille.

Naantali-Merimasku-ASkainen-Lemu-Masku-Naantali 

50 km / vaihteleva / 3-6 h

Reitti on tarkoitettu hieman enemmän haastetta kaipaaville pyöräilijöille. Reitti kulkee läpi kauniiden saaristomaisemien Merimaskun, Askaisten, Lemun ja Maskun kautta takaisin Naantaliin. Matkan varrella näet monia siltoja upeine näköaloineen, perinteisiä meri- ja maalaismaisemia, Louhisaaren kartanon
ja voit tutustua Kultarannan puutarhaan opastetuilla kierroksilla. Mukavia levähdyspaikkoja löytyy matkan varrelta useita.

Pieni Rengastie

110 km / vaihteleva / 1-3 päivää

Tämä pitempi pyöräreitti antaa polkijalle upean kuvan saaristosta ja paikallisesta elämänmenosta. Reitti lähtee Naantalin keskustasta ja matka (29 km) Rymättylän Hankaan on hyvin mäkinen. Matkalla koet perinteisen lossimatkan, ja yhteysalus vie sinut tunnin matkalle Hankasta Nauvoon (tarkista aikataulut etukäteen). Nauvosta matkasi jatkuu tasaisemmassamaastossa.

Yhteysalus Nauvosta Paraisille näyttää jälleen upean saaristomaiseman. Reitti Paraisilta takaisin Naantaliin kulkee vilkasliikenteisten teiden vieressä. Yöpymismahdollisuuksia on Nauvossa tai Paraisilla.

Visit Naantali järjestää myös omatoimisia
pyöräretkiä Saariston Rengastielle sekä Utöseen ja Ahvenanmaalle saakka. Kysy lisää puhelimitse tai s-postilla. Nettisivuiltamme löytyy lisätietoa eri vaihtoehdoista sekä kaikki reittikuvaukset karttoineen, jotka voit tulostaa mukaan tai tallentaa puhelimeesi.

Visit Naantali

Nunnakatu 2, 21100 Naantali
p. 02 435 9800
info@visitnaantali.com