Outoja sattumuksia Louhisaaren kummituskierroksilla

22.10.2019

Outoja sattumuksia Louhisaaren kummituskierroksilla

Louhisaaren kartanon suosittuja kummituskierroksia järjestetään lokakuun hämärtyvinä iltoina. Kummituskierroksia on pyöritetty Louhisaaressa jo kolme syyskautta loppuunmyydyille ryhmille.

Osittain fiktiiviset ja dramatisoidut kierrokset kertovat Louhisaaren menneiden asukkaiden traagisista kohtaloista sekä aina nykypäivään asti kantavista selittämättömistä sattumuksista, joita niin linnassa vierailleet kuin siellä työskentelevät henkilöt ovat kokeneet.

Louhisaaren kummituskierrosten työryhmä on kokenut yhtä sun toista kummallista kummituslinnassa

Louhisaaren kummituskierrosten työryhmässä on mukana oppaita, avaintenhaltijoita ja näyttelijöitä. Lue alta mitä kaikkea kummaa kummituskierrosten työryhmä on kokenut pimeässä linnassa niin kierrosten aikana kuin yksin siellä ollessaan.

Lentäviä kynttilöitä, polvihousuisia miehiä ja tunne siitä, ettei olla täällä ihan yksin...

Pimeä linna ja sen autiot salit, portaikkoja, narisevia lattioita, hitaasti aukeavia ovia. Nämä jos mitkä ovat omiaan antamaan mielikuvitukselle siivet.

Ensimmäisenä vuonna työryhmän jäsen oli valmistautumassa osaansa linnan yläkerrassa kun alhaalta alkoi yhtäkkiä kantautua etäistä laulua. Aavemaisesta sävelmästä ei oikein saanut kiinni ja laulu kaiken kaikkiaan ihmetytti. Oliko opas alkanut avata ääntään vain hetkeä ennen ensimmäistä kierrosta? Tätä myöhemmin kysyessään, näyttelijä sai kuulla että ei totisesti kukaan muusta työryhmästä ollut sen illan aikana linnassa laulanut. Mistäköhän tuo aavemainen sävel siis kantautui?

Niin ikään kautta kummituskausien kartanossa on kuulunut epämääräisiä ääniä näennäisesti tyhjistä huoneista ja kerroksista. Erään kerran näyttelijä kuuli ylimmässä kerroksessa naurua. Hänen palatessaan alakertaan, koko työryhmä kuitenkin istui toimistossa eikä kukaan ollut näyttelijän lisäksi ollut yläkerroksissa hetkeen. Linnan huoneissa on myös kuulunut tuolin siirtelyn ääniä ja kerran selvästi kuinka avaimet tipahtivat lattialle. Kumma vain, että huoneet ovat olleet tyhjillään ja muut linnassa liikuskelijat muissa kerroksissa - ainakin eläväiset.

Toisen kummitussyksyn merkillisimpiin havaintoihin kuuluivat eksyneet kierroslaiset. Jälleen kierrosten välissä työryhmän jäsen vei kovalla kiireellä tavaroita kolmanteen kerrokseen ja ohitti matkalla portaiden yläpäässä tuolien päällä istuvat kaksi herrasmiestä, jotka päät yhdessä ilmeisesti kuiskivat keskenään. Hän ei pysähtynyt jututtamaan herroja vaan mietti ihmeissään, että miten he nyt sillä lailla olivat jääneet kierroksesta jälkeen. Tarkemmin ajateltuna, kierroshan oli jo ohi ja ketään ulkopuolisia ei linnassa pitäisi enää olla. Kaiken kukkuraksi herroilla taisi olla päällään vanhanaikaiset siniset takit ja jaloissaan polvisukat... Kun näyttelijä palasi paikalle, olivat herrat hävinneet.

Louhisaaren kummituskierroksen dramaattisimpiin kohtauksiin kuuluu tarina Herman Flemingin Anna-vaimosta, jonka kohtalo linnassa oli kova. Kierroksen aikana näyttelijä on pienen hetken komerossa, jossa Anna huhujen mukaan olisi kuollut. Molemmilla näyttelijöillä on ollut usein tunne siitä, että he eivät ole komerossa yksin. Tunne on painostava ja hiipii iholle, hengen olemus ei ole pahansuopa mutta kieltämättä hiuskarvat nostattava. Käykö kateeksi työryhmän jäseniä?

Louhisaaren kolmannen kerroksen juhlasalissa on kynttilänjalka, jossa pidetään kierrosten aikana kruununkynttilää. Kynttilä toimii sähköllä, sillä museokohteessa ei voida polttaa oikeita kynttilöitä. Kynttilät sytytetään jokaisena iltana ja asetetaan omille paikoilleen. Kuluvana kummituskautena yksi itsepäinen kruununkynttilä on aina jalassaan vinossa kun juhlasaliin tullaan odottamaan ryhmää. Työryhmästä kuka milloinkin suoristelee kynttilää, mutta aina vain se löytyy vinossa. Kilpa työryhmän ja Louhisaaren näkymättömien asukkaiden kanssa kynttilän asennosta on kärjistynyt lopulta siihen, että kynttilä on alkanut kierähtää jalastaan maahan. Mielenosoituksellisesti se jopa yhden kerran paiskautui kovan kolahduksen kera lattialle ryhmän salissa olleessa…

Louhisaaren hengistä on kerrottu, että ne eivät ole pahantahtoisia. Paljon outoa vanhassa kartanossa kuitenkin tapahtuu, ovet narahtelevat auki ja linna tuntuu välillä kuin elävältä olennolta, joka hengittelee ajan kerroksissa. Ylhäässä yksinäisyydessään Askaisten maaseudulla lepäävä kartanokohde onkin kokemisen arvoinen paikka niin kesällä kuin tunnelmallisina syysiltoina.

Tervetuloa siis Louhisaareen - jos vain suinkin uskallat!